Toimintasuunnitelma 2021 ja -kertomus 2020
Toimintakertomus 2020
Kausi avattiin ensimmäisen kerran jo 2.1.2020, mutta varsinaisesti koronan takia kahden (ja kolmen) pelaajan lähdöin maaliskuussa. Ykkösen mäestä kartano karsi puita ja koska talkoot oli kielletty, niin siivoamista tekivät muutamat seniorit kierroksille lähtiessä. Kausi jatkuu vielä loppuvuoteen asti säiden salliessa.
Seniorit olivat lisäksi ahkerasti mukana toimitsijatehtävissä Wiurilan valtakunnallisissa kisoissa.
Uusi tasoitusjärjestelmä osoitti haasteellisuutensa ja viikkokisaan Tapsa(t) kehittivät nettiin tuloskortin, jota kautta tulokset saatiin suurimmaksi osin syötettyä järjestelmään ajoissa ja tasoitukset kuntoon viikonlopulle.
Senioriliiga päätettiin pitää tauolla koronan takia – jatketaan 2021 uudella innolla.
Kesäkuussa alkoi seniorien viikkokisa, jota pelattiin koko kesän ajan.
Kilpailuun osallistui kesän aikana kaikkiaan 6 nais- ja 44 miespelaajaa ja vaihtelevasta kesästä huolimatta kisakierroksia yhteensä 381 ! - taas uusi ennätys.
Kolmen kärki naisten sarjassa Helena Vuorela, Pirjo Riipinen, Marjaleena Ruohonen ja sekä miesten sarjassa Pekka Suominen, Olli Lehto ja Tapio Rohkea.
Kisa oli molemmissa sarjoissa todella tiukka sekä kovatasoinen.
Kesän aika pelattiin seniorien tasoituksellinen reikäpelikilpailu molemmissa sarjoissa, naisissa 11 ja miehissä 39 osallistujaa.
Voittokolmikot :
Eva Ake, Pikita Lempiäinen-Koponen, Beatrice Östman sekä
Jarmo Pekonen, Arto Laaksonen, Hannu Laaksonen.
Seniorireissu jäi koronahaasteiden takia tekemättä.
Seuraottelu Nordcenterin senioreita vastaan pelattiin kotona ja voitto selvin pistein 285 – 263 ja kokonaiskisa 6 – 5, ensi vuonna tavoitteena voitto vieraissa.
Seniorien pistebogeymestaruuskilpailu jäi loppusyksyn kisaruuhkan takia pelaamatta.
WGCC Keilagolf jäi myös koronan ja kisaruuhkan takia pelaamatta.
Marraskuun alkupuolella jäsenmaksun maksaneita senioreja 413 (416 – 2019) - naisia 137 (137) ja miehiä 276 (275), muut jäsenet 391 (94 + 297) eli senioreja yli puolet jäsenistöstä.
Kausi suosi kokonaisuudessaan golffareita, vaikka olikin tosi haastava koronan takia.
Tiedottaminen www-sivuilla, sivujen ylläpidosta tuli edelleen positiivista palautetta usealta seniorilta.
Toimintasuunnitelma 2021
Pelikauden toiminta
Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän. Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada taas muutama uusi pelaaja mukaan ja aktivoida naiset pelaamaan.
Viikkokisaa pelataan kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa. Naisille järjestetään oma sarja. Pelipäivä on edelleen perjantai.
Tasoituksellinen reikäpelikisa järjestetään kesän aikana alkaen kesäkuussa.
Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.
Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan vieraissa. Tavoitteena on tietty voitto, tällä hetkellä tilanne meille 6 – 5.
Syyskuussa pelataan jo tavaksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskisa yhdessä juniorien kanssa.
Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden ryhmien kanssa sekä osallistumaan aktivoitintoimintaan.
Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin.
Tiedottaminen
Tiedottamista pyritään edelleen hoitamaan niin, että jokainen seniorigolffari tietäisi mitä tapahtumia järjestetään, tiedotus hoidetaan www-sivuilla sekä sähköpostitiedotteilla. Tämä edellyttää jokaisen seniorigolffarin nettiosoitteen ajantasaisuutta NexGolfissa.