JÄSENTIEDOTE-ARKISTO

Sisältö:

Hyvää Alkavaa kesää
 
 
Tapahtumakalenteria on julkaistu suurimmaksi osaksi kauden ajalle. Sieltä löytyy muitakin
aktiviteetteja kuin kilpailua. Esim. ilmaisia seuratreenejä.

Senioritoiminnan tiedote
1973 ja aiemmin syntyneet kuuluvat 2023 jo senioreihin eli lämpimästi tervetuloa kasvavaan joukkoomme.
Pyrin pitämään seniorien www-sivut ajantasalla ja sieltä löytyy tietoa toiminnasta,
samoin kilpailut ja tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista ja NexGolfista.
eli tiedottaminen on pääsääntöisesti www-sivujen kautta  www.wgcc.fi/seniorit/seniorit.
Kisaamme kesäkuu-syyskuu viikkokisaa PB perjantaisin, tasoitukselliset reikäpelit kesäkuu - syyskuun alku.
Osallistumme Varsinais-Suomen SenioriLiigaan 10 muun seuran kanssa - tulosten ylläpito Wiurila/Tapsa.
Wiurilan senioreilla ystävyysottelu NordCenterin kanssa vuorovuosin kotona ja vieraissa.
SGS:n (Suomen GolfSeniorit) jäsenenä osallistumisoikeus Alue Tourille - 3 osakilpailua/vuosi.
Promme Mika tarjoaan keskiviikkoisin treeniä rangella - omavastuu 10 euroa.
Kauden lopulla päätöstapahtuma, jonka yhteydessä pelaamme pienen joukkuekisan.
Toimintakertomus ja -suunnitelma löytyvät myös seniorien www-sivuilta, samoin edellisten vuosien kilpailut ja tapahtumat.
Siivous- ja muita talkoita kentällä järjestän Kimmon ja Pasin kanssa tarvittaessa.
Kierrän kentällä miltei päivittäin ja mielelläni lähden 'paikallisoppaaksi' eli lähtöön mukaan vaan,
samoin jos/kun ideoita ja/tai parannusehdotuksia, niin yhteyttä Tapsaan.
t.  Tapsa

Aktivointi - 27.5.2023 Klubilauantai (Narukisa)

Naistoimikunta / tulevia tapahtumia
20.5 Leidit kentällä yhteiskisa (ilm. Salo Golf)
29.5 Pelisuunnittelu Ilta yhdessä Pro Mika Mäen kanssa
11.6 Pelireissu Tawast Golfiin

Edustus - Jos aiot osallistua kauden aikana golfliiton valtakunnallisten kiertueiden
henkilökohtaisiin osakilpailuihin tai oman ikäluokkasi Suomen mestaruus kilpailuihin, niin ole
yhteydessä seura kapteeniin tai Lady kapteeniin - kerromme lisää toiminnasta.

 

Hyödyllistä luettavaa:
Golfin säännöt: wgcc.fi/golf-säännöt
Ready Golf: wgcc.fi/ready-golf
Golfkäyttäytyminen: www.wgcc.fi/golfkäyttäytyminen
Paikallissäännöt: wgcc.fi/paikallissaannot (päivitetty 11.4.2023)
Opetus ja Valmennus: wgcc.fi/opetus-ja-valmennus
Jäsenedut: wgcc.fi/jasenmaksut-ja-edut

Seura-aktiiveja ja hyviä ideoita mahtuu hyvin lisää toimintaan
Jos tunnet pienintäkään kiinnostusta seuran hallitus toimintaa kohtaan tai olemaan osa jotain toimikuntaamme,
ole yhteydessä hallituksemme jäseniin.
Meitä vapaaehtoisia ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän resursseja, sen paremmin pystyisimme palvelemaan jäsenistöä
- osallistumalla on mahdollisuus auttaa ja vaikuttaa.
Ja jos on mielessä jotain hyvää ideaa mitä seurassa voisimme toteuttaa, niin älkää epäröikö ehdottaa.
Myös kaikki palautteet ovat tervetulleita – niidenkin kautta on mahdollista kehittää toimintaamme.

 

Terveisin
WGCC ry Hallitus

 

Lähetetty: 16.05.2023
Sisältö:

Hyvää alkanutta pelikautta 2023
 
Kausi Wiurilassa saatiin pienenä yllätyksenä käyntiin jo pääsiäisenä ja 16.4 pelattiin perinteinen kauden avauskilpailu Kapteenien Kierros 60 pelaajan voimin.
Pääsimme kisan yhteydessä myös maistamaan uuden ravintoloitsijan tarjoilusta.

Lisää ravintolasta voitte lukea: www.wiurilansigrid.fi

 Tapahtumakalenteria on julkaistu suurimmaksi osaksi kauden ajalle. Sieltä löytyy muitakin aktiviteetteja kuin kilpailua. Esim. ilmaisia seuratreenejä.

6-7.5.2023 Wiurilassa pelataan L ja M40 MID tourin osakilpailu. Kisaan toivotaan osallistujia kotiseurasta ja runsaasti talkoolaisia. Talkoista voit lukea lisää ja ilmoittautua nexgolfin kautta.

Sääntöilta järjestettiin 12.4 klubilla. Paikalla oli mahtavat 40 aktiivista osallistujaa. Kiitos Kuhalaisen Pasille uusien sääntöjen perehdytyksestä. Kevään aikana päivitimme myös kentän paikallissääntöjä. Suurimmat muutokset koskevat väyliä 2, 3, 4 ja 14. Päivitykset löytyvät wgcc.fi/paikallissäännot - kannattaa tutustua - voi olla paljonkin apua peliin.

Naistoimikunnan terveiset: Naisten kauden tuleva ohjelma on julkaistu ja lisätietoa löydät täältä: wgcc.fi/naiset/kausiohjelma-2023. Kausi käynnistyy lauantaina 29.4 monipuolisella brunssilla ja koko kierroksen kisalla, lisätietoa ja ilmoittautuminen Nexgolfissa. Samalla kuulemme naistoimikunnan terveiset tulevasta kaudesta ja sen tapahtumista. Tervetuloa mukaan! Kausi sisältää mm. perinteisiä naisten iltoja, birdieboxin, vieraskenttä vierailun ja pelisuunnittelu opastusta yhdessä Pro Mika Mäen kanssa.
Muistakaa myös ilmoittautua seuran naisten reikäpeli mestaruuteen, joka pelataan totuttuun tapaan lohkovaiheen kautta. Näin saadaan enemmän pelejä ja kokemusta mukavasta pelimuodosta. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 12.5. 

Kaikki naisten tapahtumat on tarkoitettu seuramme naisjäsenille, joten ilmoittautukaa rohkeasti mukaan, luvassa hauskoja tapahtumia ja hyvää seuraa.

Naiset golfaa on golfliiton tukema kampanja, johon Wiurila osallistuu 29 muun golfseuran kanssa. Jos teillä on tuttavia tai sukulaisia, jotka eivät vielä golfaa, niin nyt olisi todella hieno ja monipuolinen paketti tarjolla golfin aloittamisesta ja Wiurilasta. Käykää tutustumassa ja vinkatkaa tuleville naisgolfareille: www.naisetgolfaa.fi/wiurila-golf-country-club.html

Ensimmäinen tapahtuma 13.5.2023

Pron terveiset - Aloita, treenaa, kehity golfissa Wiurilassa!
PGA Pro Mika Mäki tarjoaa monipuolisen opetustarjonnan Wiurilassa kesällä 2023 vasta-alkajista jo pidemmälle ehtineisiin singlepelaajiin.

Aloita Golf Green Card kurssi antaa erinomaiset valmiudet pelaamiselle, opetusta yhteensä 4 tuntia. Kurssipäivä maanantai. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille ja jo Green Cardin suorittaneille, jotka haluavat parantaa golftaitoja.

Aikuisten Pienryhmätreenit 4–6 hlöä antavat mahdollisuuden nousta seuraavalle tasolle. Lisää varmuutta lyönteihin ja oikeat mailavalinnat kentälle. Treenit 7 viikon mittaisia treenikokonaisuuksia. Tarjolla Senioriryhmästä singleryhmiin.

Yksityisopetusta 1–4 henkilölle, saat henkilökohtaisen tavoitteesi tukevan opetuksen ja suunnitelman harrastelijasta kilpapelaajaan.

Lasten Golfleirit, Golfkouluja järjestetään kesäkuussa 1. 6.6–8.6 ja 2. 13.6–15.6. kello 10.00–15.00 välisenä aikana. Golfkoulu tarkoitettu 7–13-vuotiaille.

Yritykset, Seurat, Koulut. Varaa yritystapahtuma, lajiesittely, lajikokeilu tykypäivä ym.

Lisäksi tarjolla teematreenejä (Klinikoita), jatkokursseja ym.

Tiedustelut ja varaukset seuran tai MM Golf Academyn sivujen kautta. www.mmgolf.fi/kesavalmennus. Coach Mika MM Golf Academy, 0400-783037, mika@mmgolf.fiwww.mmgolf.fi

 

Hole In One lyöntiäsi odotellessasi muista käydä aktivoimassa Wiurilan tarjoamaan GoGolf jäsenyyteen liittyvä Holarivakuutus. Lisää aiheesta Jäseneduissa web-sivuilla.

Edustus - Jos aiot osallistua kauden aikana golfliiton valtakunnallisten kiertueiden henkilökohtaisiin osakilpailuihin tai oman ikäluokkasi Suomen mestaruus kilpailuihin, niin ole yhteydessä seura kapteeniin tai Lady kapteeniin - kerromme lisää toiminnasta.

Nuoriso/juniorit Kesä 2023 toiminta www.wgcc.fi/nuoriso/nuorisotoiminta

Seniorit viikkotreenit keskiviikkoisin rangella, ilmoittautumiset NexGolf - omavastuu 10 euroa/treeni maksetaan prolle harjoituksen yhteydessä. 
Erillinen senioritiedote tulossa ensi viikolla.

 

 

Hyödyllistä luettavaa:
Golfin säännöt: wgcc.fi/golf-säännöt
Ready Golf: wgcc.fi/ready-golf

Golfkäyttäytyminen: https://www.wgcc.fi/golfkäyttäytyminen

Paikallissäännöt: wgcc.fi/paikallissaannot (päivitetty 11.4.2023)
Opetus ja Valmennus: wgcc.fi/opetus-ja-valmennus

Jäsenedut: wgcc.fi/jasenmaksut-ja-edut

 

 

Seura-aktiiveja ja hyviä ideoita mahtuu hyvin lisää toimintaan

Jos tunnet pienintäkään kiinnostusta seuran hallitus toimintaa kohtaan tai olemaan osa jotain toimikuntaamme, ole yhteydessä hallituksemme jäseniin. Meitä vapaaehtoisia ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän resursseja, sen paremmin pystyisimme palvelemaan jäsenistöä - osallistumalla on mahdollisuus auttaa ja vaikuttaa.

Ja jos on mielessä jotain hyvää ideaa mitä seurassa voisimme toteuttaa, niin älkää epäröikö ehdottaa.

Myös kaikki palautteet ovat tervetulleita – niidenkin kautta on mahdollista kehittää toimintaamme.

 

Terveisin
WGCC ry Hallitus

 

Lähetetty: 23.04.2023
Sisältö:

”Kevät keikkuen tulevi”

Helmikuun toiveikkuus kauden aikaisesta avaamisesta vaihtui taas kerran epätoivoon kauden alun viivästymisestä. Vanha totuus kuitenkin on, että aina Wiurilassa viimeistään Vappuna on pelattu.

Kenttämestari yhdessä Toimitusjohtajan kanssa kyllä tänäkin vuonna informoi, milloin kentälle on sopivaa mennä. Sohvalla odottelun sijasta voi hyödyntää Wiurilan Iron8-salin kanssa tekemää sopimusta ja käydä Paimiossa vetreyttämässä lyöntiään. Varaukset suoraan www.iron8.fi  sivuilta.

 

 

1.  Pron terveiset

Aloita, treenaa, kehity golfissa Wiurilassa!

PGA Pro Mika Mäki tarjoaa monipuolisen opetustarjonnan Wiurilassa kesällä 2023 vasta-alkajista jo pidemmälle ehtineisiin singlepelaajiin. 

Aloita Golf Green Card kurssi antaa erinomaiset valmiudet pelaamiselle, opetusta yhteensä 4 tuntia. Kurssipäivä maanantai.  Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille ja jo Green Cardin suorittaneille, jotka haluavat parantaa golftaitoja. 

Aikuisten Pienryhmätreenit 4–6 hlöä antavat mahdollisuuden nousta seuraavalle tasolle. Lisää varmuutta lyönteihin ja oikeat mailavalinnat kentälle. Treenit 7 viikon mittaisia treenikokonaisuuksia. Tarjolla Senioriryhmästä singleryhmiin. 

Yksityisopetusta 1–4 henkilölle, saat henkilökohtaisen tavoitteesi tukevan opetuksen ja suunnitelman harrastelijasta kilpapelaajaan. 

Lasten Golfleirit, Golfkouluja järjestetään kesäkuussa 1. 6.6–8.6 ja 2. 13.6–15.6. kello 10.00–15.00 välisenä aikana. Golfkoulu tarkoitettu 7–13-vuotiaille. 

Yritykset, Seurat, Koulut. Varaa yritystapahtuma, lajiesittely, lajikokeilu tykypäivä ym. 

Lisäksi tarjolla teematreenejä (Klinikoita), jatkokursseja ym. 

Tiedustelut ja varaukset seuran tai MM Golf Academyn sivujen kautta.

www.mmgolf.fi/kesavalmennus

Coach Mika MM Golf Academy, 0400-783037,  mika@mmgolf.fi,  www.mmgolf.fi 

 

2. Toimikunnat ovat talven aikana kokoontuneet ja miettineet vanhoja ja uusia tapahtumia ja toimintoja kaudelle -23 Päivityksiä on saatavilla kauden seuran sivuilla:

www.wgcc.fi/seura

 

Naistoimikunta tempaisi Naisex messuilla ja esitteli Wiurilan toimintaa. WGCC osallistuu myös naiset golfaa tapahtumaan, josta www sivuille myöhemmin asiaa.
Birdie laatikko naisille palaa takaisin ja eniten birkkuja tehnyt palkitaan + arvonta. WhatsApp ryhmä, Mid tour, valmennusta, pelinsuunnittelua ym. asiaa tarjolla naisille ensi kaudelle, joten seuraa sivujamme.
Toimikuntaankin mahtuu edelleen innokkaita toimijoita mukaan!

 

Kilpailutoimikunta on tutkinut kesän kalenteria ja saanut suurimman osan kilpailuista paikoilleen.
Ensimmäisenä vuorossa Kapteenien kierros 16.4 (sää (jää)varaus).
Seuraa Nexgolfin kilpailukalenteria. Sieltä löytyvät päivämäärät ja kutsut, joissa kerrotaan miten ja milloin kilpaillaan.
Jos jäsenmaksuille haluaa palautusta, niin kannattaa tänäkin vuonna osallistua mestiksiin. Ruokaa nälkäisille tarjolla! psst ilmaiseksi…

Sääntöiltaan Pasi Kuhalainen on luvannut hakea viimeiset päivitykset Teittiseltä ja tuo ne uunituoreena meille pureskeltavaksi.
Luvassa myös mahdollisesti uusia paikallissääntöjä Wiurilaan.
Ilta järjestetään klubilla 12.4 klo 18. Paras Wiurilaan liittyvä sääntökysymys palkitaan!

 

Senioritoimikunta tiedottaa totutusti toiminnastaan www sivuilla. Ohjelma on valmiina heti kauden alkaessa ja kausi noudattaa totuttua kaavaa.
Suurimpia muutoksia viikkokisa ja liigamaksu.
Oletko muuten huomannut, että saatat olla jo seniori ( 50v-)?
Rohkeasti mukaan toimintaan vaan – yhteydenotot Tapsaan!  

 

Aktivointitoimikunnan klubimatka lähestyy. Iloinen joukko lähtee Espanjaan 30.3 Riitta Noposen johdolla. Toivottavasti tästä saadaan jokavuotinen perinne seuralle.
Muista tapahtumista tiedotetaan www sivustolla. Illanviettoja ohjelmalla ja seuratreenejä luvassa tälläkin kaudella!

 

Nuorisotoimikunta ilmoittaa kauden aloituksesta, kunhan ilmat sen sallivat. Seuraa niiltä osin myös tiedottamista sivuillamme.

 

Kenttätoimikunta ilmoittaa mahdollisista talkoista ja 2023 väyläkummiksi voi ilmoittautua Tuulalle. Seuraa myös näiltä osin tiedottamista sivuillamme.

 

 

3. Kausi 2023 jäsenmaksut. Eräpäivä meni jo!

Lasku löytyy Nexgolfistanne ja sähköpostistanne, jonka olette Nexgolfiin ilmoittaneet.
Jos ei laskua saapuneissa posteissa näy, niin kurkatkaa roskapostiin tai omaan Nexgolf profiiliinne.
Tänä vuonna uutuutena on myös mahdollisuus e-laskuun pankissasi – mikäs se helpompaa
kuin saada lasku suoraan nettipankkiisi, aktivoimalla e-lasku tulee ensi vuoden lasku suoraan pankkiin.
Muistakaa tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa tietonne NexGolfissa.
Jäsenmaksua ei voi suorittaa esim. caddiemasterin tiskille, vaan ainoa tapa on maksaa se
pankkiin laskussa olevaa viitettä käyttäen. Eräpäivä oli siis 15.3.2023
Samalla kertaa voit tutustua jäsenetuihimme www.wgcc.fi/jäsenmaksut-ja-edut
 

4. Pelioikeuksien osalta olkaahan yhteydessä Kimmoon (kimmo.sarlin(at)wgcc.fi).

 

 

t.  Wiurilan tiimi

 

Lähetetty: 29.03.2023
Sisältö:

Hyvää Kevään odotusta Jäsenistölle.
 
Kenttä näyttää tässä vaiheessa vuotta moninverroin parempikuntoiselta kuin vuosi sitten,
mutta jonkin aikaa pitää vielä odottaa pelaamaan pääsyä.
Ennen kauden alkua on hyvä käydä treenaamassa IRON8 salilla Paimiossa, joko Wiurilan
vuorolla tai osallistua Pro Mika Mäen kursseille samassa paikassa  iron8.fi/golfkurssit/
 
Ravintolauutisia
Ravintolatoiminta siirtyy Rikalan Krouvin yrittäjien haltuun. Yrittäjiltä on luvassa lisää tietoa
kevään kuluessa.

Kevätkokouksessa 15.2.2023 kokous valitsi puheenjohtajan ja kapteenin seuraavaksi
kahdeksi vuodeksi sekä kahden erovuoroisen tilalle jäsenet seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.
Uusia vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita ei ollut tarjolla, joten hallitus jatkaa samalla
kokoonpanolla kuin vuonna 2022. Hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot löytyvät WWW-sivuilta.
 
Kisakalenteri on työn alla. Pääpiirteissään tullaan menemään aika lailla vuoden 2022
tapaan. Jos jäsenistöllä on toiveita tai ideoita kilpailutoimikunnan suuntaan, niin olkaa
akviitisesti yhteydessä.
 
Sääntöilta järjestetään kevään aikan seuran kauden 2023 jäsenmaksun maksaneille
jäsenille. Koulutuksesta vastaa liittotuomarimme Pasi Kuhalainen.
 
Kausi 2023 lähestyy ja on myös jäsenmaksujen aika. Lasku tulee löytymään
Nexgolfistanne ja sähköpostistanne, jonka olette Nexgolfiin ilmoittaneet. Jos ei laskua
saapuneissa posteissa näy, niin kurkatkaa roskapostiin tai omaan Nexgolf profiiliinne.
Tänä vuonna uutuutena on myös mahdollisuus e-laskuun pankissasi – mikäs se helpompaa
kuin saada lasku suoraan nettipankkiisi, aktivoitumiseen NexGolfissa menee pari pankkipäivää.
Ne muutamat jäsenet, jotka ette ole sähköpostianne Nexgolfiin ilmoittaneet, tulette saamaan
laskun perinteisellä kirjepostilla. Ilmoittamalla sähköpostinne ensi vuonna tekin saatte laskun
sähköisenä.
Jäsenmaksua ei voi suorittaa esim. caddiemasterin tiskille, vaan ainoa tapa on maksaa se
pankkiin laskussa olevaa viitettä käyttäen. Eräpäivä siis 15.3.2023
Samalla kertaa voit tutustua jäsenetuihimme https://www.wgcc.fi/jäsenmaksut-ja-edut
 
Pelioikeuksien osalta olkaahan yhteydessä Kimmoon (kimmo.sarlin(at)wgcc.fi).
 
Terveisin
WGCC ry Hallitus

Lähetetty: 25.02.2023
Sisältö:

Aurinkoista kevättä jäsenistölle.

 

1.  Vuosikokous keskiviikkona 15.2.2023 kello 18 alkaen klubilla
– kutsu www-sivuilla kohdassa  Uutiset, ilmoittautumiset NexGolf
 

2.   NexGolf

Siirrymme pelkästään sähköiseen laskutukseen NexGolfin kautta ja lähetämme paperilaskuja vain poikkeustilanteissa, näistä voidaan jatkossa periä laskutuslisä.

Pyydämme siksi kaikkia jäseniämme tarkistamaan seuraavat tiedot:

Kirjaudu NexGolfiin – oma NexGolf – omat asetukset.
Tarkista, että tiedot ovat oikein ja täytä puuttuvat kohdat eli nimi, osoite, syntymäaika, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja laskutussähköpostiosoite.
Laskutussähköpostiosoite on tärkeä juuri sähköisen laskutuksen kannalta.
Tallenna oikeat tiedot!

Jäsenet voivat tilata seuran nimellä tai y-tunnuksella nyt omasta verkkopankistaan e-laskuja.
Tilaus tapahtuu antamalla oma jäsen- / asiakasnumero
Wiurila Golf & Country Club ry              3042873-7

 

3.  Kausipelioikeudet varattavissa - lisää tietoa www-sivuilla ja/tai Kimmo.

 

 

t.  Wiurilan tiimi

 

Lähetetty: 08.02.2023
Sisältö:
Kausi 2022 on nyt virallisesti paketissa!
Wiurilan tiimi kiittää kaikkia pelaajia kuluneesta kaudesta ja toivottaa hyvää joulun odotusta.
Keskiviikkona 21.12. Clubilla vietetään avoimien ovien päivää. Paikalla ollaan klo 19 asti.
Toivotamme kaikki tervetulleeksi antamaan palautetta ja esittämään toiveita tulevalle kaudelle. Tarjolla jouluherkkuja sekä kahvia.
 
 
 

Wiurilan klubimatka Almerimariin Espanjaan 30.3. – 6.4.2023

Lähde mukaan keväiselle klubimatkalle Almerimariin Espanjaan. Paikkoja on varattu 24 matkaan lähtijälle, ja varauksia onkin tullut jo mukavasti, mutta vielä mahtuu mukaan.
Kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, sillä perusryhmä olisi hyvä olla selvillä joulukuun loppuun mennessä, ja sen jälkeen katsotaan, jatketaanko myyntiä pidempään.
Huom! Matkalle voi lähteä myös ystäviä muista seuroista. 

Hinnat: 1390€/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa tai 1640€/hlö omassa huoneessa. 

Lisäksi seura tarjoaa 2023 jäsenmaksun maksaneille jäsenilleen yhteiskuljetuksen Salosta Helsinki-Vantaalle ja takaisin. Muilta otetaan pieni maksu.
Mahdolliset golfia pelaamattomat lähtijät saavat 200-250 euron alennuksen. Otattehan tällaisessa tapauksessa ennen varausta yhteyttä OnGolfiin, puh. 0300 870 520.

Varaukset ja lisätietoja:  Wiurila Almerimar - OnGolf 

Matkan järjestää OnGolf.
WGCC ry:n yhteyshenkilö Riitta Noponen.

 

Lähetetty: 19.12.2022
Sisältö:

Hyvät Jäsenet

Syksyn pimentyessä klubin, alakioskin ja pukuhuoneitten aukiolot muuttuvat kelien ja pelaajamäärien mukaan.

Caddiemasterin toimisto on auki arkisin 9:00-16:00, viikonloppuisin 8:30-14:30 (maanantai-torstai caddiemaster alakioskilla ja lähdöt kymppitiiltä). Alakioski on auki arkisin 9:00-17:00, viikonloppuisin 10:00-16:00. Pukuhuoneet on auki 7:00-19:00, sauna on tämän kauden osalta suljettu. Pikkuhiljaa aukioloaikoja lyhennetään päivän ja peliajan pituuksien mukaan ja joinakin sateisina ja pelaajamääriltään vähäisinä päivinä saattaa alakioski olla koko päivän suljettuna.

 

Kentän hoitoa

Näin syksyllä jokaisella pelaajalla on erittäin tärkeä rooli myös kentän hoitajana. Nyt syksyllä kun ruoho ei enää kasva on erityisen tärkeää korjata omat (ja toisten) lyöntijäljet ja griineillä alastulojäljet (korjaamattomat paikat näkyvät vielä keväälläkin kun kenttä avataan). Väylien ja griinien ilmastukset ovat edessä aivan lähipäivinä, mahdollisesti jo tulevalla viikolla.

Ensimmäiset pakkasaamut ovat myös jo saapuneet seudulle eli muistetaan, että JÄISELLÄ kentällä pelaaminen ehdottomasti KIELLETTY.

 

Seuraava tapahtumat

-Kurpitsa Open bestball parikilpailu 16.10.2022

-K-Citymarket kinkkukisa 6.11.2022

Muitakin kilpailuja vielä syksylle on suunnitteilla eli kannattaa tarkkailla

kilpailukalenteria, Wiurilan kotisivuja ja some-kanavia.

 

Everybody tapahtuman 1.10.2022 kuvia

Dropbox - Everybody @WGCC 1.10.2022 - Simplify your life

Kuvat: Tilda Aitio. Kuvia saa vapaasti käyttää!

 

Wiurilan klubimatka Almerimariin Espanjaan 30.3. – 6.4.2023

Lähde mukaan keväiselle klubimatkalle Almerimariin Espanjaan. Paikkoja on varattu 24 matkaan lähtijälle ja Matkan järjestää OnGolf. WGCC ry:n yhteyshenkilö Riitta Noponen

Hinnat: 1390€/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa tai 1640€/hlö omassa huoneessa
Lisäksi seura tarjoaa 2023 jäsenmaksun maksaneille jäsenilleen yhteiskuljetuksen Salosa Helsinki-Vantaalle ja takaisin.
 

Varaukset ja lisätietoja:  Wiurila Almerimar - OnGolf

 

Talviharjoittelu

Talviharjoittelu käynnistyy marraskuussa Iron8 tiloissa Paimiossa. Lisää infoa lähiaikoina  seuran opetus ja valmennussivuilta

 

Seura-aktiiveja ja hyviä ideoita toivotaan lisää toimintaan

Jos tunnet kiinnostusta seuran hallitustoimintaa kohtaan tai olemaan osa jotain toimikuntaamme, ole yhteydessä hallituksemme jäseneemme.  Meitä vapaaehtoisia ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän resursseja, sen paremmin pystyisimme palvelemaan jäsenistöä ja järjstyämään tapahtumia - osallistumalla on mahdollisuus auttaa ja vaikuttaa.

Ja jos on mielessä jotain hyvää ideaa mitä seurassa voisimme toteuttaa, niin alkaa epäröikö ehdottaa.

Myös kaikki palautteet ovat tervetulleita – niidenkin kautta on mahdollista kehittää toimintaamme. Pelaaja-ensin kyselyn tuloksia tulemme käymään läpi ja ottamaan sieltä ideoita kauden 2023 toimintasuunnitelmaan.

 

Hyödyllistä luettavaa:
Golfin säännöt: wgcc.fi/golf-saannot
Ready Golf: http://www.wgcc.fi/ready-golf
Paikallissäännöt: wgcc.fi/paikallissaannot (päivitetty 8.6.2022)
-Moni jo varmaan huomannutkin, että OUT linja on poistettu 8. greenin takaa.

Etiketti Wiurilassa: wgcc.fi/etiketti
Kilpailumääräykset: wgcc.fi/kilpailumaaraykset (päivitetty 8.6.2022)
Opetus ja Valmennus: wgcc.fi/opetus-ja-valmennus
Jäsenedut: wgcc.fi/jasenmaksut-ja-edut
Puheenjohtajan ja kapteenin palstat: www.wgcc.fi/puheenjohtajan-ja-kapteenin-palstat
Miten ja miksi korjata alastulojälki: https://youtu.be/x1UWnpv3woU

 

Lähetetty: 10.10.2022
Sisältö:

Hyvät Jäsenet

 

Kenttä on ollut viime aikoina todella loistavassa kunnossa - iso kiitos siitä kenttähenkilökunnalle. Pelikausi toivottavasti jatkuu vielä pitkään eli pidetään jokainen omalta osaltamme huolen, että kentänkin kunto myös pysyy loistavana.

Ensimmäiset pakkasaamut ovat jo saapuneet seudulle eli muistetaan, että JÄISELLÄ kentällä pelaaminen ehdottomasti KIELLETTY.

 

Syksyn lähestyessä kentällä aloitettu myös parannustoimenpiteitä. Bunkkereita väylillä 11 ja 15 korjattiin, oksia karsittiin väylillä 12 ja 18. Väylän 18 keltainen teebox on remontissa, joten keltaisilta lyödään loppukauden aikana normaalia useammin tien oikealta puolelta. Tulevista toimenpiteistä tarkemmin nettisivuilla tai kenttäyhtiön tiedotteissa.

 

Alennetut jäsenmaksut voimassa 1.9.2022 alkaen – nyt olisi mahdollisuus kokeilla todella edullisesti golfia loppukauden ajan – kilauttakaapa kavereillenne aiheesta.

 

Seuraava tapahtumat

-Seuratreenit rangella 15.9

-Pressan Scramble 18.9

-Everybody kilpailu ja oheisohjelma 1.10. Kilpailun yhteyteen olla suunnittelemassa ohjelmaa ja ruokailua, jonne ovat tervetulleita muutkin kuin kilpailuun osallistujat. Aiheesta lisää lähipäivinä - pysykää kuulolla ja seuratkaa tiedotusta.

-Muut loppusyksyn tapahtumat vielä suunnittelun alla.

Kaikkiin ilmoittautuminen Nexgolfissa

 

Seuramestarit

Kaikkien sarjojen lyöntipeli ja reikäpeli mestaruudet on ratkottu ja nimet löytyvät mm. www.wgcc.fi/seuramestarit-wgcc

 

Talviharjoittelu

Luolavuoren Golfhallin tarjonta 2022–2023! Tarjolla valmennusryhmiä, yksityistunteja. Esimerkkejä:

Hcp 0-18, Break 80   Hcp 0–24, Break 90   Hcp 12-30, Break 90   Hcp 24–54, Break 100   +50 Seniorit

Tasoitusrajat ovat ohjeellisia, innostus harjoitteluun riittää!

 

Treenit käynnistyvät Luolavuoren Golfhallissa Turussa viikolla 44 ja päättyvät viikolla 13

Hinta 20 harjoituskertaa 595 €, koko talvikausi ajalla 1.11.2022- 31.3.2023

Sisältää hallin sisäänpääsyn, yksilöllisen valmennuksen, harjoitteet, rajattomasti palloja, lyöntipaikan,

lähipelipaikat, henkilökohtaisen tavoitekeskustelun, Trackman analyysin

harjoituskauden alussa ja lopussa. (www.trackman.com) ja kahdet ulkotreenit Wiurilan jäsenille keväällä 2023.

 

Yksityis- ja ryhmätuntien harjoituspaikkaa etsitään myös Salossa ja/tai Paimiossa.

 

Täältä pääset suoraan varaamaan paikkasi treeniryhmään: www.varaaheti.fi/mmgolfacademy/fi

Tiedustelut myös junioreiden harjoittelusta ja toiminnasta talvikaudella: mika@mmgolf.fi, Mika Mäki 0400-78303. Lisää infoa talviharjoittelusta ja aukioloajoista www.mmgolf.fi

 

CADDIEMASTERIKSI 2023

Oletko sinä tai joku tuttusi meidän ensi vuoden caddiemaster? Olemme aloittaneet ensi vuoden ”kädäreitten” rekrytoinnit. Kädäri tarvitsee työssään asiakaspalveluhenkisyyttä, 18-vuoden ikää,

anniskelupasssia ja hygieniakorttia. Mikäli jo nyt syksyllä löytyy ”se oikea” niin työtä on mahdollista

päästä harjoittelemaan jo syksyn rauhallisempina golfpäivinä.

Yhteydenotot/vapaamuotoiset hakemukset: Kimmo Sarlin 0400 523602, kimmo.sarlin@wgcc.fi

 

Seura-aktiiveja ja hyviä ideoita toivotaan lisää toimintaan

Jos tunnet kiinnostusta seuran hallitustoimintaa kohtaan tai olemaan osa jotain toimikuntaamme, ole yhteydessä hallituksemme jäseneemme.  Meitä vapaaehtoisia ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän resursseja, sen paremmin pystyisimme palvelemaan jäsenistöä ja järjstyämään tapahtumia - osallistumalla on mahdollisuus auttaa ja vaikuttaa.

Ja jos on mielessä jotain hyvää ideaa mitä seurassa voisimme toteuttaa, niin alkaa epäröikö ehdottaa.

Myös kaikki palautteet ovat tervetulleita – niidenkin kautta on mahdollista kehittää toimintaamme. Pelaaja-ensin kyselyn tuloksia tulemme käymään läpi ja ottamaan sieltä ideoita kauden 2023 toimintasuunnitelmaan.

 

Hyödyllistä luettavaa:
Golfin säännöt: wgcc.fi/golf-saannot
Ready Golf: wgcc.fi/ready-golf
Paikallissäännöt: wgcc.fi/paikallissaannot (päivitetty 8.6.2022)

-Moni jo varmaan huomannutkin, että OUT linja on poistettu 8. greenin takaa.
Etiketti Wiurilassa: wgcc.fi/etiketti
Kilpailumääräykset: wgcc.fi/kilpailumaaraykset (päivitetty 8.6.2022)
Opetus ja Valmennus: wgcc.fi/opetus-ja-valmennus

Jäsenedut: wgcc.fi/jasenmaksut-ja-edut

Miten ja miksi korjata alastulojälki: https://youtu.be/x1UWnpv3woU

 

Lähetetty: 09.09.2022
Sisältö:

9.8.2022 Jäsentiedote

 

Jäseniä Wiurilassa  5.8.2022 800 kpl

 

Elokuu on Golfarin parasta aikaa!

Kenttä tarjoaa meille golfareille parastaan näin elokuussa ja tapahtumia riittää! Kenttä kuntoutuu kohisten ja ohimenneistä puteista saa alkaa etsiä syitä putterin yläpäästä.

Kuukausi polkaistiin käyntiin junnujen ja sennujen mestaruuskisoilla. Osallistujille tarjottiin mestaruuskisoissa maittava lounas, joten kaikki voittivat jotain. Sarjoissaan ykkösiksi tulivat Riikka Laakso, Tero Hovila ja Eppu Aho. Erityismaininta Epun tulokselle -8 kahden kierroksen yhteistuloksena. Hyvää tekemistä!

 

Seuraava tapahtuma – FJT kisat 13-14.8.  Talkoolaiseksi ilmoittautuminen Nexgolfin kilpailuilmoittaumisien kautta.

Mukana vahva edustus Wiurilasta: Eppu Aho, Kristo Herranen, Oskari Kataja ja Artturi Lehtinen. Tervetuloa mukaan kannustamaan omia poikia ja seuraamaan huippugolfia Wiurilaan.

Golfiin Tutustuminen 14.8 16-19 Rangella

Tule ja tuo kaverisi tutustumaan Golfiin. Paikalta löytyy varusteita ja ohjausta golfin erilaisiin tilanteisiin. Myös leikkimielisiä kilpailuja suoritetaan. Opastusta myös Golfin aloittamiseen. Tilaisuus on maksuton ja osallistujien kesken arvotaan greencard kurssi!

 

Mestaruuskisat 20-21.8

Kesän todellinen kohokohta edessä! Ilmoittauduthan mukaan oman sarjasi mestaruuskisoihin. Yleisen sarjan mestaruus ratkaistaan naiset siniseltä ja miehet valkoiselta teeltä. Sarjoja löytyy myös M/N 60, M 65, M/N 70 vuotiaille. Haasta itsesi ja kaverisi mukaan kisaamaan! Molempina kispäivinä seura tarjoaa ravintolassa lounaan osallistujille! Muista myös kertailla golfin sääntöjä niin säästät kisoissa lyöntejä. Linkit kirjeen lopusta.

 

Pelimatka Hills by GoGolfiin sunnuntaina 28.8.

Jäsenten pelimatka suuntaa tällä kaudella Hills by GoGolfiin (entinen Hillside Golf) Vihtiin, jossa pelataan Musta kenttä,eli Pata ♠️ ja Risti ♣️ (entinen Hill Course), jonka ylängöiltä avautuvat upeat näkymät suojeltuun uusmaalaiseen kansallismaisemaan.. Yhteiskuljetus Wiurilasta klo 8:15, lähdöt alkaen klo 10:00. Hinta 44 eur (myös junioreille) sisältäen greenfeen, lounaan ja bussikuljetuksen. Paluu Wiurilaan klo 17:00-18:00. Lähdöt on varattu 24 hengelle ja paikkoja on vielä jäljellä, mutta toimi nopeasti, sillä ilmoittautuminen päättyy jo 20.8.

Padel tutustumiset jatkuvat padel kentällä. Seuraa Nexgolfin kilpailut ja tapahtumat osiota!

 

Pron Terveiset

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa golfin harrastus. Kannattaa myös kehittää omaa swingiä tai lähipeliä paremmaksi, jotta pelisi sujuu entistä paremmin kohti omia tavoitteita. Älä vaivaa kaveriasi kysymyksillä vaan ota suoraan yhteyttä Prohon!

Tule rohkeasti juttelemaan miten haluaisit kehittää peliäsi. Olen täällä teitä varten, jotta saat vastauksia näihin kysymyksiin. Tarjolla varmasti taitoa vastaavaa toimintaa ikään katsomatta kaikille aloittelijoista kilpapelaajiin.

 

Eloterkuin,

Coach Mika

 

-Ilmoittautuminen kaikkiin PROn palveluihin www.varaaheti.fi/mmgolfacademy/fi/wiurila_golf__country_club/mmgolfacademy3

-Lisäinfoa www.wgcc.fi/opetus-ja-valmennus

- Ilmoittautuminen seuran sponsoroimiin PRO:n harjoituksiin  NexGolfin kautta  = seuratkaa  Kilpailut ja Tapahtumat

 

 

Ja sitten hyödyllistä kertausta edellisestä kirjeestä: 

Rangella lyöminen

Rangen ketjujen välinen lyöntialue pysyy kauemmin lyöntikelpoisena, kun harjoitellessanne lyötte pallon aina edellinen lyöntijäljen vierestä/takaa.

 

A picture containing text, grassDescription automatically generated

 

 

Huolehdi kentästä ja etiketistä

Bunkkerien haravoinnissa on havaittavissa melkoista huolimattomuutta kentällä. Kenenkään mielestä ei varmaan ole mukavaa lyödä esim. syvästä kengänjäljestä. Haravoidaan siis kunnolla – saa haravoida myös muidenkin jälkiä, kun sellaisia näkee.

Muistetaan kaikki ja muistutetaan kaveriakin kentän kunnosta huolehtimisesta - korjataan vähintään omat lyönti- ja alastulojäljet. Muiden jättämien jälkien korjaaminenkaan ei ole kielletty. Myös oman ryhmän kannustaminen jälkien korjaamiseen (positiivisessa hengessä) sataa kaikkien pelaajien yhteiseen laariin.

Pallon alastulojälki tulisi korjata heti jolloin viheriön ruoho korjaantuu jopa päivässä, muussa tapauksessa ruohon korjaantuminen voi kestää viikkoja.

Hiekkapussukat löytyvät alaparkkipaikalta kärryjen luota (hieman piilossa joskus auton takana, näkyvyyttä pyritään parantamaan)

 

DiagramDescription automatically generated with medium confidence

 

Seura-aktiiveja ja hyviä ideoita mahtuu hyvin lisää toimintaan

Jos tunnet pientäkään kiinnostusta seuran hallitustoimintaa kohtaan tai olemaan osa jotain toimikuntaamme, ole yhteydessä hallituksemme jäseneemme.  Meitä vapaaehtoisia ei koskaan ole liikaa. Mitä enemmän resursseja, sen paremmin pystyisimme palvelemaan jäsenistöä - osallistumalla on mahdollisuus auttaa ja vaikuttaa.

Ja jos on mielessä jotain hyvää ideaa mitä seurassa voisimme toteuttaa, niin alkaa epäröikö ehdottaa.

Myös kaikki palautteet ovat tervetulleita – niidenkin kautta on mahdollista kehittää toimintaamme.

 

Hyödyllistä luettavaa:

Golfin säännöt: wgcc.fi/golf-saannot
Ready Golf: wgcc.fi/ready-golf
Paikallissäännöt: wgcc.fi/paikallissaannot (päivitetty 8.6.2022)

-Moni jo varmaan huomannutkin, että OUT linja on poistettu 8. greenin takaa.
Etiketti Wiurilassa: wgcc.fi/etiketti
Kilpailumääräykset: wgcc.fi/kilpailumaaraykset (päivitetty 8.6.2022)
Opetus ja Valmennus: wgcc.fi/opetus-ja-valmennus

Jäsenedut: wgcc.fi/jasenmaksut-ja-edut

Puheenjohtajan ja kapteenin  terveiset    www.wgcc.fi/puheenjohtajan-ja-kapteenin-palstat

 

Miten ja miksi korjata alastulojälki: https://youtu.be/x1UWnpv3woU

 

 

Lähetetty: 09.08.2022
Sisältö:

Jäsentiedote

Padelkentät avattu!
Aikoja voi varata joko netissä tai soittamalla Caddiemasterille. Hinta on 24€/tunti. Osakkaille 20€/tunti heinäkuun loppuun asti. Mailoja voi vuokrata ja palloja ostaa Caddiemasterin toimistosta toimiston ollessa auki. Linkki ajanvaraukseen: http://www.wiurilapadel.fi/?page_id=59. Seuran puheenjohtaja Mika Aitio järejstää padeliin tutustumisillan keskiviikkona 27.7 klo 18:00-21:00. Tilaisuus on jäsenille maksuton.

Tervetuloa pelaamaan!

Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut
Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut lähestyvät ja kilpailuja pelataan kahtena eri viikonloppuna. M50, N50 ja Juniorien lyöntipelimestaruuskilpailut pelataan 6.-7.8. Miesten, naisten, N60, N70, M60 ja M70 lyöntipelimestaruuskilpailut pelataan 20.-21.8. Ilmoittautua voi joko suoraan NexGolfissa tai soittamalla Caddiemasterille.

FJT Talkoolaiset
Tule mukaan talkoisiin! 13.-14.8. Wiurilassa pelataan Finnish Junior Tour, jossa pelaamassa suomen parhaat alle 21-vuotiaat.
Talkoolaisia tarvitaan paljon sillä lauantaina kilpailijat pelaavat kaksi kierrosta ja sunnuntaina vielä yhden kierroksen.
Tarjolla mukavaa tekemistä mm. Forecaddie väylällä 18 ja mahdollisesti myös väylällä 9, startterin tehtävät sekä muita onnistuneen kilpailun järjestämiseen liittyviä tehtäviä. Talkoovuoron pituus on noin neljä tuntia. Talkoolaisille tarjolla maittava lounas Club Engelissä sekä kahvit ja juomat Alakioskilta. Lisäksi kahteen kilpailuun talkoolaisena osallistuville kierros Nevas golfissa! Mukaan talkoolaiseksi voi ilmoittautua joko suoraan NexGolfissa tai soittamalla Caddiemasterille. Kerrothan toiveesi tehtävästä ja kellonajasta ilmoittautumisen yhteydessä. Tervetuloa mukaan iloiseen talkoolaisten joukkoon!

Wiurilan väki

Lähetetty: 22.07.2022

Sivut