SENIORI-VALIKKO

Toimintasuunnitelma 2019 ja -kertomus 2018

Pelikauden toiminta

Kukin seniori vastaa omasta talviharjoittelustaan, johdettua talviharjoittelua ei järjestetä. Osa pelaajista pitää pelikuntoaan yllä etelän lämmössä pelaillen, toiset taas osallistuvat paikallisen pron talvikursseille. Kevään saapuessa harjoittelua jatketaan rangella kunnes kenttä aukeaa.

Jatketaan keilausta Hanhivaaran keilahallilla talven aikana perjantaiaamuisin ja pyritään aktivoimaan lisää heittäjiä mukaan, samoin  WGCC Keilagolfiin.

Kesällä pyritään järjestämään pelimatka jollekin Etelä-Suomen kentälle.

 

Pelit ja kilpailut

Varsinais-Suomen Senioriliigaa pelataan entiseen malliin. Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän.  Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada muutamia uusia pelaajia mukaan ja aktivoida lisää naisia pelaamaan.

Viikkokisaa pelataan kesä-syyskuussa perjantaisin. Naisille järjestetään oma sarja.

Tasoituksellinen reikäpelikisa järjestetään kesällä alkaen kesäkuusta.

Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.

Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan vieraissa. Tavoitteena on voitto, tällä hetkellä johdamme ottelusarjaa  5 – 4.

Syyskuussa pelataan seniorien PB-mestaruuskisa samanaikaisesti yhdessä juniorien kanssa.

Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden toimikuntien kanssa.

Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin.

 

Tiedottaminen

Tiedottaminen pyritään edelleen hoitamaan seuran internet-sivuilla, sähköpostitiedotteilla ja klubilla olevan seniorikansion avulla.

 

TOIMINTAKERTOMUS 2018
 

Kausi avattiin 18.4.2018 12:00 ja ensimmäisenä lähtönä Tapio Rohkea, Markku Nuppunen sekä Juhani Lyytinen; jo ennen kentän avaamista kenttää siistittiin ja risukoita raivattiin risutalkoilla 7.4.2018  21 osallistujan toimesta, joista pääosa senioreja sekä jo perinteeksi muodostuneet papanatalkoot 24. & 25.10.2018 ja kausi loppui 18.11.2018.
Seniorit olivat lisäksi ahkerasti mukana toimitsijatehtävissä juniorien ja seniorien valtakunnallisissa kisoissa.

Senioriliiga alkoi tiistaina 22.5 - ensimmäinen vastustaja oli Alastaro. Peli pelattiin vieraissa ja ’tappion karvas kalkki’  todella haastavakuntoisella kentällä. Pelit jatkuivat pitkin kesää. Pelit kulkivat vaihtelevasti ja loppusijoitus tasaisessa liigassa oli kuudes, missä on parantamista ensi vuodelle. Ilmoittautumiset hoidettiin NexGolfin kautta ja uudistus tuntuu toimivan. Liigaotteluihin osallistui 28 eri pelaajaa (19 mies- ja 9 naispelaajaa). Senioriliigan voiton vei tällä kertaa Kankaisten Golf Masku (KGM).

Kesäkuussa alkoi seniorien viikkokisa, jota pelattiin koko kesän ajan.
Kilpailuun osallistui kesän aikana kaikkiaan 10 nais- ja 38 miespelaajaa ja kuumasta kesästä huolimatta kisakierroksia yhteensä 357 !
Kolmen kärki naisten sarjassa Marjaleena Ruohonen, Helena Vuorela ja Soile Nuppunen sekä miesten sarjassa Pekka Suominen, Juhani Lyytinen ja Olli Lehto.
Parhaat palkittiin päättäjäisissä.

Kesän aika pelattiin seniorien tasoituksellinen reikäpelikilpailu molemmissa sarjoissa, naisissa 8 ja miehissä 27 osallistujaa. Voitot korjasivat Ulla Mattsson sekä Matti Sirva tiukkojen otteluiden jälkeen.

Seniorireissu jäi aikatauluhaasteiden ja kenttien heikon kunnon takia tekemättä, mutta 2019 yritetään vielä.

Seuraottelu Nordcenterin senioreita vastaan pelattiin kotona ja voitto ja kokonaiskisa 5 – 4, ensi vuonna tavoitteena voitto vieraissa.

Syyskuun 16 päivä pelattiin jo tutuksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskilpailu, nytkin samaan kisaan osallistuivat juniorit omilla sarjoillaan. Osallistujia oli 22 (6 naista ja 16 miestä). Voittokolmikot Pikita Lempiäinen-Koponen, Ulla Mattsson ja Soile Nuppunen sekä Mika  Korhonen, Kassu Grönlund ja Pekka Suominen - tosi tasaisen kisa ja sijoitukset ratkesivat osin vasta tasoituksen mukaan.

WGCC Keilagolf järjestettiin  4.10.2018 ja mukana oli 9 senioria – voiton vei Ilpo Sairanen.

Joulukuun alkupuolella jäsenmaksun maksaneita senioreja 406 (390 – 2017)  - naisia  137 (139)  ja miehiä 269 (251); kasvu selittyy paljolti miesten ikärajan muutoksella.

Kausi suosi kokonaisuudessaan golffareita, vaikka jäikin taas edellisvuotta lyhyemmäksi. Tiedottaminen tapahtui sähköpostilla muutaman kerran kaudessa ja www-sivuilla sekä seniorikansiolla klubilla, tiedotuksesta tuli edelleen positiivista palautetta usealta seniorilta.

Senioritoimikunnan muodostivat vuonna 2018: Tapio Rohkea puheenjohtajana, Ulla Maija Heinä, Rauno Koskivainio, Matti Riipinen ja Olli Hakala jäseninä.

 

UUTISET

WGCC

NUORISO

  • 16.6.2016

    Varsinaiset nuorison sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

SENIORIT

  • 16.6.2016

    Varsinaiset SENIORIEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

NAISET

  • 16.6.2016

    Varsinaiset NAISTEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

KENTTÄMESTARI

SoMe