Seniorien toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma 2023 ja -kertomus 2022
TOIMINTAKERTOMUS 2022
Kausi avattiin 23.4.2022 ja mukana aika monta senioriamme. Seniorit olivat lisäksi ahkerasti mukana toimitsijatehtävissä Wiurilan valtakunnallisissa kisoissa.
Senioriliiga päätettiin pelata, Kultaranta oli tulossa mukaan, muttei saanut pelejä järjestettyä ja jäi kuitenkin pois. Pelasimme 32 eri pelaajan voimin, Wiurila sijoittui
hienosti tasaisessa sarjassa neljänneksi vierasvoittojen (15) kaudella – ensi vuonna uudella innolla parantamaan sijoitusta.
Kaikilla joukkueilla oli vaikeuksia saada naissenioreja mukaan, vaikka osallistujamääriä muutettiin.
Tapsa toimi liigavastaavana tänäkin vuonna ja ylläpiti pistetaulukkoa.
Kesäkuussa alkoi seniorien viikkokisa, jota pelattiin koko kesän ajan, käytössä oli mobile scoring ja tulokset saatiin perjantaisin valmiiksi. Kilpailuun osallistui kesän
aikana kaikkiaan 7 nais- ja 36 miespelaajaa ja vaihtelevasta kesästä huolimatta kisakierroksia yhteensä 353.
Kolmen kärki naisten sarjassa Pirjo Riipinen, Leena Ruoholahti ja Ulla Mattsson sekä miesten sarjassa Pasi Lindberg, Hannu Ruoholahti ja Jarmo Pekonen.
Kisa oli molemmissa sarjoissa todella tiukka sekä kovatasoinen.
Kesän aika pelattiin seniorien tasoituksellinen reikäpelikilpailu molemmissa sarjoissa, naisissa 12 ja miehissä 23 osallistujaa.
Voittokolmikot : Päivi Ståhlström, Riikka Laakso, Minna Gråsten sekä Jukka Nikander, Kimmo Sarlin, Matti Sirva.
Palkinnot jaettiin päättäjäistapahtumassa, jossa pelattiin myös kolmen hengen Best Ball yhdeksän joukkueeen voimin, tapahtuma sai jälleen kiitosta ja pidetään myös jatkossa.
Seniorireissu Viroon jäi vähäisen ilmoittautumisen takia tekemättä.
Seuraottelu Nordcenterin senioreita vastaan pelattiin kotona ja voitto pistein 293 – 265 ja kokonaiskisa Wiurilalle 7 – 6, ensi vuonna tavoitteena voitto vieraissa.
Lokakuun loppupuolella jäsenmaksun maksaneita senioreja 490 (441 – 2021) - naisia 162 (145) ja miehiä 328 (296), muut jäsenet 441 (114 + 327) eli senioreja yli puolet jäsenistöstä.
Senioreille tarjottiin ilmaisia pron tunteja ja niillä kävi runsaasti ohjattavia ja pron tunteja tarjotaan jatkossa pienellä omavastuulla. Talousarvio ylittyi tämän takia, mutta sille on ry:n hallituksen hyväksyntä
Kausi suosi kokonaisuudessaan golffareita, vaikka olikin edelleen haastava kovan talven takia. Tiedottaminen pääasiassa www-sivuilla, sivujen ylläpidosta tuli edelleen positiivista palautetta usealta seniorilta.
TOIMINTASUUNNITELMA 2023
Pelikauden toiminta. Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän. Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada taas muutama uusi pelaaja mukaan ja aktivoida naiset pelaamaan.
Viikkokisaa pelataan kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa. Pelipäivä on edelleen perjantai.
Tasoituksellinen reikäpelikisa järjestetään kesän aikana alkaen kesäkuussa M ja N.
Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.
Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan vieraissa. Tavoitteena on tietty voitto, tällä hetkellä tilanne Wiurilalle 7 – 6.
Lokakuussa järjestetään päättäjäistapahtuma, jossa jaetaan palkinnot ja joku joukkuekisa - PB.
Pron kanssa pyritään järjestämään senioreille suunnattua harjoittelua jo talvella.
Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden ryhmien kanssa sekä osallistumaan aktivointitoimintaan.
Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin.
Seniorireissua yritetään taas saada tehtyä.
Tiedottaminen: Tiedottamista pyritään edelleen hoitamaan niin, että jokainen seniorigolffari tietäisi mitä tapahtumia ja kisoja järjestetään, tiedotus hoidetaan www-sivuilla sekä sms- ja sähköpostitiedotteilla. Tämä edellyttää jokaisen seniorigolffarin nettiosoitteen ja GSM-numeron ajantasaisuutta NexGolfissa.