Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

Naistoimikunnan toimintasuunnitelmat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2024

Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija WGCC ry:n toiminnassa ja kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 6 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady kapteeni Tia Melava.

Viime kauden mukaisesti tavoitteena on tuoda esille naisten harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan. Tähän liittyen kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille pelisuunnittelu tapahtuma ja mahdollisesti myös muita teemoitettuja Pro:n tunteja. Olemme myös mukana alueen yhteisessä Ladyt kentällä tapahtumassa, jonka järjestelyvastuu on tänä vuonna Wiurila golfilla. Pyrimme saamaan tapahtumasta suositumman kuin aikaisempina vuosina ja samalla tuomaan Wiurilaa esille alueen muille naispelaajille.

Koska aktivointitoimikunta ei jatkossa järjestä enää naisteniltoja, pyrimme naistoimikunnan toimesta korvaamaan näitä tapahtumia osittain viikkokisan yhteydessä sekä järjestämällä naisille useita erilaisia tapahtumia.

Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille. Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta. Edelleen pyrimme myös aktivoimaan naisia osallistumaan oman ja muiden seurojen kisoihin.


Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2023

Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija WGCC ry:n toiminnassa ja
kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 5 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady
kapteeni Tia Melava.

Tulevana kautena osallistutaan Golfliiton Naiset golfaa kampanjaan, jonka tavoitteena on
saada lisää naispelaajia golfin pariin liidigenerointia hyödyntämällä. Potentiaalisia uusia
naispelaajia lähestytään somemainonnan avulla ja kampanjan tukemana tullaan järjestämään
naisille lajiin tutustumistapahtumia, sekä mahdollisesti jotain muuta aktiviteettia.

Viime kauden mukaisesti tavoitteena on tuoda esille naisten harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä
kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan. Tähän liittyen vieraskentillä pelaamista
suositellaan ja mahdollisuuksien mukaan myös tuetaan. Edelleen pyrimme myös aktivoimaan
naisia osallistumaan oman ja muiden seurojen kisoihin. Olemme myös mukana alueen
yhteisessä Ladyt kentällä tapahtumassa, jonka järjestelyvastuu on tänä vuonna Salo golfilla.

Kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille pelisuunnittelutapahtuma ja
mahdollisesti myös muita teemoitettuja tapahtumia. Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa
pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille.
Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan
myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta.
​​​​​​​
Naistoimikunnan jäsenet tukevat mahdollisuuksien mukaan aktivointitoimikunnan
järjestämiä naisteniltoja ja kauden aikana järjestetään naisille myös kauden avaus ja
päätöskisat.


Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2022

Seuran naistoimikunnan tavoitteena on olla aktiivinen toimija Wiurila golf ry:n toiminnassa ja kehittämisessä. Naistoimikuntaan kuuluu 3-5 jäsentä ja puheenjohtajana toimii seuran Lady kapteeni.

Tulevan kauden painopistealueena on aktivoida naisten osallistumista oman ja muiden seurojen sekä golfliiton kisoihin ja kannustaa naisia kehittämään omaa lajiosaamistaan. Tavoitteena on luoda hyvät edellytykset seuran naisille kilpailuihin osallistumiseen ja harjoitteluun. Kauden aikana järjestetään yhdessä seuran Pro:n kanssa naisille harjoitteluryhmiä omien tavoitteiden mukaisesti. Yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa pyritään saamaan Wiurilaan naisten edustusryhmä, jonka jäsenet osallistuvat liiton toureille. Tätä kautta pyrimme saamaan lisää näkyvyyttä seuran naistoiminnalle ja samalla saamaan myös tyttöjä ja naisia kiinnostumaan kilpailemisesta.

Naistoimikunnan jäsenet osallistuvat aktivointitoimikunnan järjestämiin naisteniltoihin ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään naisille myös omia kilpailuja. Tavoitteena on pitää myös edellisistä vuosista tuttu naisten kauden päätös ja yksi yhteinen naisten reissu kesän/syksyn aikana.


Ladytoimikunnan toimintasuunnitelma 2021

Naistoimikunta järjestää ladygolfareille yhteisiä peli-iltoja ja -matkoja kauden aikana. Tavoitteena on edistää naispelaajien yhteisöllisyyttä, tukea aloittelevia pelaajia golfharrastuksen jatkamisessa ja rohkaista jo jonkin verran pelanneita osallistumaan seuran järjestämiin tapahtumiin. Wiurilan naiset aloittavat virallisen pelikauden toukokuun alkupuolella kapteenin kierroksen jälkeen ladykapteenin puolikas -tapahtumalla. Tapahtumassa ladytoimikunta kertoo kauden ohjelmasta kahvittelun lomassa ja päätteeksi pelataan kauden avauspelin (9 reikää).


Vuonna 2021 naiset jatkavat peli-iltoja kerran kuukaudessa. Birdie-puu jatkaa lintujen houkuttelua. Alkukesällä ladyt tekevät päivän mittaisen pelireissun jollekin lähialueen kentälle. Reissu on viikonloppuna, jolloin myös työssäkäyvät naispelaajat pystyvät osallistumaan. Perinteinen Naistenhaku -kisa järjestetään su 13.6. jolloin vietetään Koko Suomi golfaa naisten sunnuntaita. Juhannusviikolla (su 20.6.) matkaamme yhdessä Aura Golfiin katsomaan Ladies European Tour - Gant Ladies Open -kisan viimeistä pelipäivää. Ämmien “yönylireissu” toteutetaan syyskuussa. Naisten kausi päättyy syyskuussa Ladybrunssiin ja brunssin jälkeen pelattavaan pelikierrokseen (18 reikää).


Salon, Meri-Teijon ja Wiurilan kenttien Leidit kentällä -nimeä kantavan naisten yhteisen seurakisan järjestelyvuoro on Wiurilalla. Kisa-ajankohdaksi kaavaillaan toukokuun viimeistä lauantaita.