SENIORI-VALIKKO

Toimintasuunnitelma 2016

Pelikauden toiminta

Kukin seniori hoitaa talviharjoittelun omalla tavallaan. Osa pelaajista viettää ainakin osan aikaa etelän lämmössä pelaillen. Kevään saapuessa harjoittelua jatketaan rangella kunnes kenttä aukeaa. Varsinais-Suomen Senioriliigaa pelataan entiseen malliin.

Kesällä järjestetään pelimatka jollekin kentälle 2013 ja 2014 tapaan tai yhdessä Meri-Teijon kanssa Viroon alkukesästä.

Jatketaan keilausta Hanhivaaran keilahallilla talven aikana ja pyritään aktivoimaan lisää heittäjiä mukaan, samoin  WGCC Keilagolfiin.

 

Pelit ja kilpailut

Senioriliiga alkaa toukokuussa ja jatkuu koko kesän. Ensi vuonna on viisi kotiottelua. Tavoitteena on parantaa sijoitusta liigassa ja saada taas muutama uusi pelaaja mukaan ja aktivoida naiset pelaamaan.

Viikkokisaa pelataan kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa. Naisille järjestetään oma sarja. Pelipäivä on edelleen perjantai.

Reikäpelikisa järjestetään kesän aikana alkaen kesäkuussa.

Ideoidaan ja järjestetään joku joukkuekisa kesän aikana senioreille.

Elokuussa pelataan seuraottelu Nordcenterin seniorigolfareita vastaan Wiurilassa. Tavoitteena on tietty voitto.

Syyskuussa pelataan jo tavaksi tullut seniorien pistebogeymestaruuskisa.

Pyritään edelleen aktivoimaan yhteistoimintaa juniorien ja muiden kanssa.

Osallistutaan mahdollisimman suurella joukolla kaikkiin Wiurilan tapahtumiin ja talkoisiin.

 

Tiedottaminen

Tiedottamista pyritään edelleen hoitamaan niin, että jokainen seniorigolffari tietäisi mitä tapahtumia järjestetään, tiedotus hoidetaan www-sivuilla sekä sähköpostitiedotteilla ja klubin seniorikansion avulla. Tämä edellyttää jokaisen seniorigolffarin nettiosoitteen ajantasaisuutta NexGolfissa.

UUTISET

WGCC

NUORISO

  • 16.6.2016

    Varsinaiset nuorison sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

SENIORIT

  • 16.6.2016

    Varsinaiset SENIORIEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

NAISET

  • 16.6.2016

    Varsinaiset NAISTEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

KENTTÄMESTARI

SoMe