GOLFKOULU

Harjoitustoiminta tapahtuu Wiurila Golfin Golfkoulussa sekä Golfkerhossa.

Golfkoulu on tarkoitettu Wiurila Golf & Country Club ry:n nuorisojäsenille. Harjoittelu jakautuu kesä- ja talviharjoittelukauteen. Kesäajan ulkoharjoittelukausi (noin 5kk) aloitetaan toukokuussa ja se päättyy syyskuun lopulla. Talvikaudella harjoittelu suoritetaan sisätiloissa. Sisäharjoittelukausi (noin 5kk) aloitetaan marraskuussa ja se päättyy maaliskuun lopulla.

Golfkerho on tarkoitettu alle kouluikäisille. Harjoittelu ajoittuu pääosin kesäharjoittelukaudelle.

 

Nuorten valmennustoimintaa toteutetaan iän sekä taitojen ja kokemuksen perusteella muodostettavissa toimintaryhmissä. Ryhmiä pyritään muodostamaan tarpeiden ja käytettävissä olevien ohjaajaresurssien mukaisesti.

Ryhmiin sijoittamisissa voidaan tarvittaessa joustaa huomioiden esimerkiksi sisarukset tai muuten samaa kuljetusta käyttävät.

Harjoitukset ohjaa seuramme Pro sekä nuorisotoimikunnan koulutetut golfohjaajat. Nuorisotoimikunta

 

 

Kesäharjoitukset pidetään pääsääntöisesti ulkona.
Harjoittelupaikkana toimii Wiurila Golfin range- ja lähipelialue.

 

Talviharjoitukset pidetään sisätiloissa.
Paikkana toimii Salohallin juoksuradan heittopääty.

----------------------------------------------------------------------------------------------

JunioriGolfohjelma

 

UUTISET

WGCC

  • 21.6.2018

    Toimisto palvelee juhannuksena (pe-su) klo 8-14. Alakioskissa kahvi on valmiina klo 8.00 alkaen, palvellen koko juhannuksen pelaajatilanteen mukaan. Wiurilan tiimi toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta! 

  • 19.6.2018

    Aloita golf hauskalla alkeiskurssilla, jossa opitaan uuden harrastuksen perusteet.

  • 17.6.2018

    Tänään su 17.6. klo 20 alkaen greenien lannoitusta.

  • 14.6.2018

    Suomen Golftalon demopäivä rangella huomenna pe 15.6. klo 15.30-18.00. Tule testaamaan kauden uutuudet, tsekkaamaan poistomailat tai hiomaan lyöntiä! Erikoistarjouksena demopäivässä: kaikkien klubi-iltaan osallistuvien kävijöiden kesken arvotaan Wilson DX2 -uutuuspalloja! 

  • 11.6.2018

    Perinteinen juhannuskisa pelataan to 21.6. Lähtö klo 17.00 yhteislähtönä. Lämpimästi tervetuloa mukaan, täältä alkaa juhannuksen vietto parhaalla mahdollisella tavalla! 

NUORISO

  • 16.6.2016

    Varsinaiset nuorison sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

SENIORIT

  • 16.6.2016

    Varsinaiset SENIORIEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

NAISET

  • 16.6.2016

    Varsinaiset NAISTEN sivut löytyvät TOIMINTA-valikosta

KENTTÄMESTARI

SoMe